Koronavirus leviää tällä hetkellä vauhdilla koko maassa sekä Pirkanmaalla. Kahden viimeksi kuluneen viikon aikana on Parkanossa sairastunut 60 ja Kihniössä 12 ihmistä. Viimeisten 96 tunnin aikana on sairastunut Parkanossa 30 ja Kihniössä 5 henkilöä. Parkanossa Rauhalan palvelukeskuksen Metsätähti-kodilla ja kehitysvammaisten asumisyksikkö Uunilinnussa on todettu joitakin jatkotartuntoja. 

Ohjeet tiivistetysti:

  • Jos kyse on lievistä oireista, koronatestiä ei tarvita. Kotitestin voit halutessasi tehdä. Jää kotiin, kunnes oireet ovat väistyneet.
  • Jos työskentelet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisena, olet raskaana tai kuulut ryhmään, jolle suositellaan neljättä rokotetta, hakeudu koronatestiin myös lievissä oireissa.
  • Jos koronatestisi on positiivinen, eristäydy ja ole kotona vähintään viisi vuorokautta.
  • Karanteenipäätöksiä ei enää tehdä. Eristyspäätös tehdään, jos sairastunut tarvitsee työnantajalle virallisen päätöksen. Poissaolomahdollisuus omalla ilmoituksella vähentää eristyspäätöksen tarvetta.
  • Hakeudu terveyspalvelujen piiriin, jos et pärjää oireiden kanssa kotona.

Koronaviruksen leviämistä ei enää pystytä estämään. Työpaikoille suositellaan vahvoja turvatoimia – mahdollisuuksien mukaan etätyötä, maskien käyttöä, tehostettua käsihygieniaa ja lähikontaktien välttämistä, jotta sairastumisia ei tulisi samanaikaisesti eikä yrityksen toiminta vaarannu. 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on sulkenut harrastus- ja virkistystilat ja kieltänyt sisätiloissa järjestettävät yleisötapahtumat 21.1.2022 asti. Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä esitti tiistaina aluehallintovirastolle, että nykyisiä rajoituksia jatketaan seuraavat kaksi viikkoa 4.2.2022 asti.

Tiedotamme seuraavan kerran tiistaina 1.2.2022 klo 17.