Pirkanmaan koronaepidemia on STM:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa.

Parkanossa on edelleen neljä tartunnan saanutta määrätty eristykseen, ja yhteistoiminta-alueella altistuneita kuusi on asetettu karanteeniin. Tartunnanlähde on tiedossa, ja sairastumiset liittyvät aiemmin karanteenissa oleviin. Perusopetuksen 7.–9.-luokkien pienryhmä jatkaa etäopetuksessa. Koulun toiminta jatkuu muutoin normaalisti.

Jokaisen tulee nyt hakeutua herkästi testiin lievistäkin oireista. Mikäli karanteeniin määrätty oireilee, hänen on hakeuduttava heti testiin ja muun perheen tulee jäädä kotiin odottamaan testitulosta. Edelleen tulee noudattaa annettuja turvaohjeita, käyttää maskia, noudattaa hyvää käsihygieniaa ja pitää turvavälejä.

Kihniön omatoimikirjasto ja Parkanon omatoimiaukiolot voidaan ottaa käyttöön 1.6.2021 turvallisuusohjeita noudattaen. Kirjastojen tietokoneiden käyttömahdollisuus pidennetään 30 minuuttiin.

Aikuisten ulkoharrastukset ovat mahdollisia. Sisäharrastuksia voidaan järjestää, jos turvaohjeita, kuten turvavälejä, pystytään noudattamaan. Sen sijaan aikuisten joukkue- ja kontaktiurheilulajit tulee sisätiloissa pitää edelleen tauolla. Parkanon kaupungin julkiset tilat ovat kuitenkin suljettuina 7.6.2021 saakka.

Yksityistilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota tilan kokoon, jotta turvavälit voidaan pitää. Yksityistilaisuuksiin ei enää suositella osallistujarajoitusta, mutta tilaisuudet on järjestettävä turvaohjeita noudattaen. Vieraiden saapumis- ja lähtöajoista on syytä pitää vieraskirjaa, jotta mahdollisessa altistumistilanteessa altistuneet pystytään jäljittämään. Koulujen päättäjäisjuhlat tullaan järjestämään terveysturvallisesti, ja juhlista informoidaan erikseen Wilman kautta.

Parkanon kaupunki tiedottaa asiasta seuraavan kerran keskiviikkona 2.6.2021 klo 17.