Hallituksen 16.3.2020 tekemän linjauksen mukaisesti yli 70-vuotiaat velvoitetaan pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan (karanteenia vastaavat olosuhteet), pois lukien kansanedustajat, valtiojohto ja kunnalliset luottamushenkilöt. Ikäihmisten omatoiminen kauppa- ja apteekkiasiointi on toistaiseksi luvallista.

Parkanon kaupunki tarjoaa Parkano-Kihniö yhteistoiminta-alueella apua asiointiin yli 70-vuotiaille. Asiointi- ja tavaroiden kuljetusapua voi soittaa esimerkiksi kauppaostosten ja apteekkikäyntien hoitamiseen sekä mahdollisiin muihin elämisen kannalta välttämättömiin toimintoihin. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti niille yli 70-vuotiaille, joilla ei ole mahdollisuutta saada asiointiin apua muualta. Palvelun käyttö on maksutonta.

Kotihoito vastaa edelleen Parkano–Kihniö-alueen kotihoidon asiakkaiden asiointiavusta. Koronaepidemian vuoksi pystytetty yli 70-vuotiaiden asiointiapu toteutetaan kaupungin omana toimintana. Seitsemän (7) euron asiointimaksu perutaan tilapäisesti kotihoidon asiakkailta, eikä maksua peritä myöskään kaupungin toteuttamasta asiointiavusta.

Asiointiavussa ei käsitellä käteistä rahaa, vaan asiakkaille avataan tarvittaessa tili ruokakauppaan/apteekkiin.

Asiointipuhelin ja asiointipalvelu ovat käytössä arkisin klo 8.00-16.00 toistaiseksi. Aamupäivän aikana klo 11 mennessä soitetut kauppa- ja apteekkiasiointipyynnöt toimitetaan mahdollisuuksien mukaan saman päivän aikana tai seuraavana arkipäivänä. Iltapäivällä tulleet pyynnöt toimitetaan seuraavana arkipäivänä tai sovitusti.

Ota tarvittaessa yhteyttä seuraaviin numeroihin:

Neuvonta 1: 040 6194573
Neuvonta 2: 040 6194477

Terveydenhuollon palvelut: 03 443 3400

 

Lisätietoja:

terveys- ja hyvinvointijohtaja puh. 040 7688201
vanhustyön asiantuntijat puh. 044 7865342 / 044 7865775