Parkanossa voit asua keskellä kaupunkia, luonnon ja palveluiden lähellä sekä hyvien liikenneyhteyksien varrella.
Parkanon kaupungissa eletään aktiivista aikaa. Teollisuudella on tarjota monipuolisia työtehtäviä
niin toimihenkilöille kuin tuotannon ammattilaisillekin. Tehtäviin ollaan valmiita kouluttamaan.
Tärkeintä on oikea asenne, halu tulla oman alansa osaajaksi.
Myös palveluelinkeinot ovat kehittyneet kovaa vauhtia Parkanossa. Kolmoskeskuksen alueesta
on muodostunut kaupan keskus, jossa ostoksilla poikkeavat paikkakuntalaisten lisäksi Kolmostien
kulkijat ja laajasti koko seudun asukkaat.
Parkanosta myös sinä voit löytää toimivan arjen edellytykset. Meillä on tarjota hyvät palvelut,
työtä, kohtuuhintainen asuinympäristö sekä monipuoliset harrastusmahdollisuudet.
Meitä parkanolaisia on 6 682. Tilaa on myös sinulle. Tervetuloa joukkoon!