Sivistystoimi

 

Johtavan rehtorin virka

 

Haluaisitko olla osa uutta ja dynaamista kouluyhteisöä, jossa hyödynnetään moderneja oppimistiloja avoimesta suljettuun, digitaalisuutta sen eri muodoissa, kohdataan, innostutaan ja innovoidaan. Nyt siihen tarjoutuu loistava tilaisuus, sillä Parkanossa otetaan käyttöön 700 oppilaan uusinta ajattelua edustava, huippumoderni yhtenäiskoulu ja lukio 1.8.2019 alkaen. Uusi johtavan rehtorin virka täytetään 1.2.2019 tai sopimuksen mukaan.

Jos sinulla on kokemusta perusopetuksen ja lukion yksikön johtajana toimimisesta niin olet ehkä etsimämme henkilö. Arvostamme innovatiivista pedagogisen kehittämisen taitoa ja edellytämme hyviä vuorovaikutus-, esimies- ja johtamistaitoja, osaamista digitaalisista työvälineistä sekä jatkuvaa halua kehittää työtä ja työyhteisöä.

Tule johtavaksi rehtoriksi Parkanon uuteen yhtenäiskouluun kehittämään yhdessä innostuneen henkilökunnan kanssa uuden pedagogiikan lippulaivaa.

Hakijalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukaista kelpoisuutta. Johtavan rehtorin virkaan on yhdistetty yhtenäiskoulun ja lukion rehtorin tehtävät. Palkka on OVTES:n mukainen.

Virkaan valitun on ennen vaalin vahvistamista, viimeistään 30 päivän kuluessa valitsemispäätöksen tiedoksisaannista, toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan ja esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Virkasuhteessa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa.

 

Pyydämme hakemuksia ansioluetteloineen ensisijaisesti sähköisesti Kuntarekry.fi-palvelun kautta 4.1.2019 klo 15.00 mennessä. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

 

Lisätietoja antavat:

sivistysjohtaja Jenni Alppi, puh. 044 7865 502 jenni.alppi@parkano.fi

 

 

 

Parkanossa 3.12.2018                                                                             Sivistyslautakunta