ITE = itse tehty elämä

Parkano on ITE-kesäkaupunki

Parkanossa on nähty ITE-taidetta katukuvassa aina vuodesta 2011 lähtien. ITE-taide on saanut Parkanossa innostuneen palautteen niin paikallisilta, kesäasukkailta kuin matkailijoiltakin. Parkanon kaupunki päättikin kesällä 2018 lähteä jalostamaan ideaa ja julistautui  ITE-kesäkaupungiksi yhteistyössä Maaseudun Sivistysliiton kanssa. Kesäkuusta elokuuhun on esillä vuosittain vaihtuva ITE-näyttely, johon voi tutustua ITE-mobiilireitin avulla. Se ohjaa kulkijan Kolmoskeskuksen teosten luota keskustan puistoihin ja kadunvarsille ja sieltä Viinikanjoen hienoon koskimaisemaan. Reitin lisäksi tarjolla on tietoa teoksista sekä pelillinen mahdollisuus.

Lisätietoja: Elisa Vahosalmi, Parkanon kaupungin kulttuuripalvelut
puh. 044 7865 516, elisa.vahosalmi@parkano.fi


ITE-kesäkaupunki Parkanon 
ITE ja Ötökkä -näyttely 1.6.-31.8.2023

Tänä kesänä erilaiset ötökät ja eläimet valtaavat Parkanon keskustan! Näyttelyssä yhdistyvät isommat eläimet ja pienenpienet ja vähän suuremmatkin ötökät kauniiseen Parkanon keskustan miljööseen. Näyttelyn kuraattori Arto Tuominen on saanut teoksia mm. Kalevi Päivärinnalta, Veli-Pekka Lukalta sekä vuoden 2023 ITE-taiteilija Alpo Koivumäeltä. ITE-taide näyttäytyy myös vahvasti Pirkanmaan Erämessuilla 9.-11.6., kun Parkanon kaupungin messuosastolle tuodaan sekä Parkanon kaupungin omia ITE-taideteoksia että näyttelyyn varta vasten tuotavia teoksia. 

CityNomadi toimii edelleen ITE-reittikarttana, jossa on myös pelillinen ominaisuus, jonka avulla reitillä pääsee pelaamaan, ja sitä kautta lapset, nuoret ja perheet voivat osallistua reitille yhä toiminnallisemmalla tavalla. Peliä varten kannattaa ladata CityNomadi -sovellus sovelluskaupasta. Näyttelyn kuratoi Arto Tuominen yhteistyössä Parkanon kaupungin sekä Maaseudun Sivistysliiton kanssa.


ITE-kesäkaupunki Parkanon
haITEkki-näyttely 1.6.-31.8.2022

Tervetuloa ITE-kesäkaupunkiin, jossa Parkanon keskusta täyttyy tänä kesänä tekniikan ihmeistä! Näyttelyn nimi leikittelee kansanomaisesti hi-tech -sanalla, joka viittaa teknologiaan sekä myös kehittymiseen sekä edistymiseen. ITE-kesäkaupunki on itsessään kehittynyt ja edistynyt ITE-taiteen ulkonäyttelykaupungina, jossa kaikki pääsevät vapaasti näkemään laadukasta nykykansantaidetta pitkin kesää. Lisäksi tänä kesänä Parkanoon tuotavat teokset viittaavat teknologiaan ja tekniikkaan. Näyttelyssä tähdätään nimensä mukaisesti myös korkealle (high); teokset asetellaan omille jalustoilleen tai jopa vähän korkeammalle puita ja ympäristöä hyödyntäen. CityNomadi toimii edelleen ITE-reittikarttana, ja siihen lisätään myös pelillinen ominaisuus, jonka avulla reitillä pääsee pelaamaan, ja sitä kautta lapset, nuoret ja perheet voivat osallistua reitille yhä toiminnallisemmalla tavalla. Näyttelyn kuratoi Arto Tuominen yhteistyössä Parkanon kaupungin sekä Maaseudun Sivistysliiton kanssa.

Lämpimästi tervetuloa Parkanon ITE-kesään!


ITE-Xeen – 10-vuotisjuhlanäyttely 2021

Kymmenen vuotta ITE-taidetta Parkanon kesässä –
juhlanäyttelyssä taidebulevardi ja zoo

Tämän kesän ITE-näyttely Parkanossa on teemaltaan ITE-Xeen. Näyttelyn kuraattori Arto Tuominen tuo nimessä esiin sen, että ITE-taidetta on tuotu Parkanon puistoihin ja katujen varsille jo kymmenen kertaa.

– Toisaalta juhlavuoden näyttelyn nimi kuvaa ITE-taiteen syvintä olemusta: siellä se vaan tekee taidetta itexeen, hän myhäilee.

Tuominen on tuonut näyttelyyn kaksi pääteemaa. Keskustaa halkovan Parkanontien varrelle hän on luonut ITE-taiteen bulevardin.

– ITE-taiteen bulevardi keskustassa on liikehuoneistojen edustan jalankulkuväylä, jonka vierellä on paljon istutuksia. Niiden sisään on laitettu isoja lintuja ja kukkia. ILeena Nio on tehnyt mosaiikkikanan nimeltään Parkana, joka tietysti sijoitetaan Kanan tilan kohdalle. Kun myös näyteikkunoille laitetaan töitä esiin, niin ITE-taidetta on molemmin puolin bulevardia.

Bulevardi alkaa kaupungintalolta ja päättyy kirjastolle, jonka lipan päälle Tuominen on sijoittanut ison korpin nimeltään Korppi ja inehmo. Sen on Parkanoon tehnyt vuoden 2021 ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola.

Toisen kokonaisuuden Tuominen on sijoittanut valtatie 3:n ja Kolmoskeskuksen tuntumaan hyvin näkyvälle paikalle. Siellä on zoo, jossa on Alpo Koivumäen, Tauno Vuorenniemen ja muutaman muunkin taiteilijan isoja eläinteoksia.

ITE-Xeen-näyttelyyn ovat luovuttaneet teoksiaan: August Eskelinen Lappeenrannasta, Tauno Vuorenniemi Sastamalasta, Irja Alinen Porista, Jori Tapio Kalliola Hangosta, Leena Nio Jokelasta (Tuusula), Juha Vanhanen Alavudelta, Raimo Hautaluoma Kurikasta, Alpo Koivumäki Kauhajoelta, Tuomo Rantanen Punkalaitumelta, Paula Huhtanen Nokialta, Kyösti Iitti Pöytyältä, Ilkka Lehtonen Uudestakaupungista ja Sinikka Myllyviita Karviasta.

ITE-kesäkaupunki tunnetaan valtakunnallisesti

ITE-taide tuli Parkanoon nuorisoseuran 110-vuotisjuhlien myötä. Kansantanssia nuoruudessaan Parkanossa harrastanut Arto Tuominen halusi kunnioittaa juhlivaa seuraa ja kotiseutuaan tuomalla esiin kansantaidetta. Alku oli siis spontaani, mutta sen jälkeen toimintaa on kehitetty määrätietoisesti ja ITE-taide on vakiinnuttanut paikkansa Parkanon kesässä.

ITE-näyttelyistä on Parkanossa saatu innostunutta palautetta niin paikallisilta ja vapaa-ajanasukkailta kuin matkailijoiltakin, joten teemaa on jalostettu tosissaan. Vahvaa yhteistyötä tehdään Maaseudun Sivistysliiton kanssa.

Vuonna 2018 Parkano julistautui ITE-kesäkaupungiksi. Samalla lanseerattiin ITE-mobiilireitti, joka ohjaa kulkijan teokselta toiselle ja tarjoaa reitin lisäksi tietoa töistä.

– Näyttelyissä on vuosien saatossa ollut esillä huikea määrä lukuisten eri taiteilijoiden töitä. Tehty työ on huomattu valtakunnallisestikin, ja Parkano on saanut kiitosta siitä, että se on ottanut ITE-taiteen huomaansa, Tuominen toteaa.

Juhlavuonna Parkanon kaupunki kartoitti myös omaa ITE-taidekokoelmaansa hankkimalla Paula Huhtasen Onnellinen Parkano-teoksen, August Eskelisen veistämän Leijona-veistoksen sijoitettavaksi Leijonapuistoon sekä Alpo Koivumäen Hirvi Suomen saloilla -teoksen Parkanon kaupungintalolle.

LISÄTIETOJA:

Elisa Vahosalmi, Parkanon kaupungin kulttuuritoimi, p. 044 786 5516, elisa.vahosalmi@parkano.fi

Arto Tuominen, näyttelyn kuraattori, p. 040 720 6056, art.tuominen@gmail.com

ITE-kesäkaupunki 10 vuotta -lehti


ITE Hirveetä! -näyttely 2020

ITE-kesäkaupunki Parkanossa saattoi mielenkiintoista kansantaidetta katsella turvallisesti ulkona puistoissa ja katujen varsilla. Kesän 2020 näyttelyn teema oli ITE Hirveetä! Parkanon näyttely oli tärkeä osa valtakunnallista ITE-taiteen 20-vuotisjuhlavuotta.

Näyttelyn kuraattori Arto Tuominen sai mukaan todella nimekkään joukon ITE-taiteilijoita, esimerkiksi vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtasen, Alpo Koivumäen, Väinö Ojan, Arto Ali-Eskolan, Jorma Pihlin, Juha Käkelän ja Kyösti Iitin, joista osa on kansainvälisestikin tunnettuja. 

ITE Hirveetä! -teema kannusti katsojaa pohtimaan, onko taide hirveen ihanaa vai ihan hirveetä. Esillä oli useita hirviaiheisia töitä muistuttamassa siitä, miten Parkanon Parooni eli metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä reilut sata vuotta sitten pelasti Suomen hirvikannan.

Syksyn myötä teokset palaavat taiteilijoille, mutta Parkanossa valmistaudutaan jo ensi kesän näyttelyyn, joka onkin 10-vuotisjuhlanäyttely.

Parkanolaissyntyinen, nykyään Paimiossa asuva Arto Tuominen on tuonut ITE-taidetta Parkanoon jo yhdeksänä kesänä – rakkaudesta kotiseutuun, kuten hän itse asian ilmaisee. Parkano on hänen mielestään maastollisesti kuin tehty puistotaiteen kesänäyttelypaikaksi. ITE-näyttelyistä on Parkanossa saatu innostunutta palautetta niin paikallisilta ja vapaa-ajanasukkailta kuin matkailijoiltakin, joten teemaa on jalostettu tosissaan. 


ITE via Parkano -näyttely 2019

Kesällä 2019 ITE-kesäkaupunki Parkanon taideteema oli ITE via Parkano. Tämä viittasi siihen, kuinka junat kulkevat Parkanon kautta päärataa Helsingistä Rovaniemelle eli halki koko Suomen. ITE-taidetta pystytettiin teiden eli vian varsille. Mukana oli mm. Mikko Virkkulan, Juha Käkelän, Alpo Koivumäen sekä Elisa Kärjän töitä.

Aiempien vuosien ITE-taiteesta:
Alpo ITE -näyttely Parkanossa 2017
ETI ITE
 -näyttely Parkanossa 2016

Lisätietoa ITE-taiteesta:
Maaseudun Sivistysliitto
ITE-net
Kokkolan ITE-museo