Parkanon kaupunki pidentää hakuaikaa 

TALOUS- JA HALLINTOJOHTAJAN VIRKAAN

Talous- ja hallintojohtajan tehtävänä on vastata Parkanon kaupungin taloudesta ja hallinnosta sekä valmistella asioita kaupunginhallitukselle. Virkaan valittava kuuluu johtoryhmään, toimii kaupunginjohtajan sijaisena ja johtaa hallinto-osastoa toimien osastopäällikkönä.

Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, minkä lisäksi edellytämme vahvaa perehtyneisyyttä ja kokemusta kuntataloudesta ja –hallinnosta sekä johtamistehtävistä.

Arvostammerahoitus- ja sopimusosaamista, kokemusta riskienhallinnasta,valmiuksia kehittää ja uudistaa organisaatiota, selkeää suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa, hyviä vuorovaikutustaitoja ja tietojärjestelmien tuntemusta.

Tarjoamme Sinulle ajanmukaiset työvälineet, viihtyisän ja turvallisen työympäristön, tehtävän vaativuuteen perustuvan palkkauksen ja työnantajan, jolle henkilöstön osaaminen, työkyky ja hyvinvointi ovat tärkeitä.

Valitun on esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Virassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan, hakijat voivat esittää oman palkkatoiveensa.

Hakemukset ansioluetteloineen ja todistusjäljennöksineen tulee toimittaa viimeistään 25.4.2016 klo 15 mennessä osoitteella Parkanon kaupunki, Kaupunginhallitus, PL 14, 39701 PARKANO. Kuoreen merkintä: ”Talous- ja hallintojohtaja”. Hakemusasiakirjoja ei palauteta. Aikaisemmin virkaa hakeneet hakijat otetaan huomioon.

Lisätietoja tehtävästä antavat
Valtuuston puheenjohtaja Reijo Ojennus, 044 7865 244, reijo.ojennus@parkano.fi

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ari Lamminmäki, 044 7865 243, ari.lamminmaki@parkano.fi

Kaupunginjohtaja Jari Heiniluoma, 044 7865 201, jari.heiniluoma@parkano.fi ja Talouspäällikkö Sirpa Teuho, 044 7865 210 sirpa.teuho@parkano.fi.

 

Parkanossa 4.4.2016                                                                          
Kaupunginhallitus