Parkanon kaupungin sivistystoimessa julistetaan haettavaksi

Vapaa-aikatoimen ohjaajan perhevapaan sijaisuus ajalle 5.8.2015-15.6.2016

Kelpoisuusvaatimuksena on tehtävään soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esim. yhteisöpedagogi, kulttuurituottaja (AMK) tai vastaava.

Vapaa-aikatoimen ohjaajan työtehtäviin kuuluu vapaa-aikatoimen (kulttuuri, nuoriso, liikunta) toimintojen suunnittelu ja organisointi yhdessä muun vapaa-aikatoimen henkilöstön kanssa. Lisäksi työtehtäviin kuuluu vapaa-aikatoimen hallinnollisten asioiden valmistelu ja hoitaminen, erilaiset kehittämishankkeet, yhteistyötoiminnot erilaisten yhteistyötahojen kanssa sekä muut esimiehen määräämät tehtävät.

Edellytämme hakijalta hyviä yhteistyötaitoja erilaisissa toimijaverkostoissa, hanketoiminnan tuntemusta, kokemusta tapahtumatuottamisesta sekä perehtyneisyyttä kunnalliseen toimintaympäristöön.
Työ edellyttää myös hyviä tietoteknillisiä ja viestinnällisiä valmiuksia. Arvostamme luovuutta, vuorovaikutustaitoja ja organisointikykyä sekä poikkeaviin työaikoihin sopeutumista. Myös alueen järjestökentän tuntemus katsotaan eduksi. Toimen hoitamiseksi oma auto on välttämätön.

Haku on kaksivaiheinen. Ensimmäisessä vaiheessa painotetaan koulutusta ja työkokemusta, jonka perusteella valitaan hakijat haastatteluun. Toisessa vaiheessa lopulliseen valintaan vaikuttaa haastattelussa saatu kokonaiskuva hakijan työhön soveltuvuudesta.

Palkkaus ja muut ehdot määräytyvät voimassa olevan KVTES:n mukaan.

Tehtävässä noudatetaan 4kk:n koeaikaa.

Hakemus liitteineen/nimikirjanote tai ansioluettelo sekä kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee toimittaa osoitteella Parkanon kaupunki, Harri Hiitti, PL 14, 39701 PARKANO. Kuoreen merkintä ”hakemus”. Hakemusasiakirjoja ei palauteta.

Hakuaika päättyy 22.6.2015 klo 15.00.

Valitun on ennen toimen vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote.

Lisätietoja antaa:

sivistysjohtaja Harri Hiitti p. 044-7865501, e-mail harri.hiitti@parkano.fi

Parkanossa 4.6.2015                                                                             Sivistyslautakunta