Tutorkurssi

Tutorkurssi on opinto-ohjauksen soveltava kurssi. Tutoriksi haluavat koulutetaan ennen lukuvuoden alkua ohjaamaan ja auttamaan lukioon tulevia sopeutumaan uuteen oppimisympäristöön; madaltamaan kynnystä siirtyä peruskoulusta lukioon. Tutorit auttavat lukioon tulevia mm. kurssivalinnoissa, taloon tutustumisessa, toimivat tukioppilaina pyrkien luomaan mukavaa ja turvallista ilmapiiriä ryhmäänsä.

Tutorointi on hyödyllinen myös tutorin itsensä kannalta. Yhteistyötaidot ja valmius toimia erilaisissa tilanteissa kehittyvät ja esiintymistaito vahvistuu.

Toiminnasta pidetään päiväkirjaa, mikä palautetaan opinto-ohjaajalle syyslukukauden lopussa.

Tutortoiminnasta saa todistuksen ja kurssisuorituksen.