Parkanon kaupungin mielestä sote- ja maakuntauudistuksen lakiluonnosta on korjattava niin, että se turvaa riittävän vahvat palvelut myös maakuntien reuna-alueilla. Elinvoimakunnan toimintaedellytyksiä ei luonnoksessa ole tarkasteltu.

Uudistuksen tavoitteet ja käytännön toteutus ovat ristiriitaisia.

Parkanon kaupunki ei usko, että esityksellä tavoitteen mukaisesti todellisuudessa kavennettaisiin väestön terveys- ja hyvinvointieroja sekä parannettaisiin palvelujen yhdenvertaista saatavuutta. Tämä on haaste erityisesti etäämmällä maakuntien keskuskaupungeista. Olennaista on, että lähipalvelujen saavutettavuus määritellään riittävän tarkasti.

Uudistuksella ei myöskään saavuteta 3:n miljardin kustannusten kasvun hillintää, ellei palveluverkkoa ja palveluiden saantia supisteta merkittävästi. Terveyden edistäminen, ennaltaehkäisy sekä monet soten ulkopuoliset tekijät pitää ottaa tarkasteluun ja kehittämiseen mukaan. Esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntatottumukset, syrjäytyminen, koulukiusaaminen jne. ovat osa laajaa kokonaisuutta.

Lakiluonnokset ovat keskeneräisiä, uudistuksen kokonaiskuvan hahmottaminen on haasteellista.

Ennaltaehkäisevän terveydenhoidon ja laajemman kokonaisuuden toimien tuomat säästöt ovat vaikeasti mitattavissa ja niiden vaikutukset tulevat viiveellä. Vaarana onkin, että tästä johtuen pääpaino on nopeasti näkyvien säästöjen haussa, kun pitäisi keskittyä laaja-alaisesti kokonaisuuteen. Pelkästään hallinnon rakenteita muuttamalla ei synny säästöjä, vaan soten perusasioiden kehittämisellä ja ennaltaehkäiseviin asioihin panostamalla.

Digitalisaation tuomat hyödyt on ylimitoitettu. 10 % sote-palveluiden asiakkaista käyttää suurimman osan palveluista ja resursseista, eikä heillä ole monisairaina kykyä tai mahdollisuutta käyttää digitaalisia palveluita.

Lakiluonnokset ovat keskeneräisiä, uudistuksen kokonaiskuvan hahmottaminen on haasteellista.

Demokratia ei esityksessä  toteudu riittävällä tavalla. Tärkein itsehallintoa rajoittava tekijä on, että maakunnilla ei olisi verotusoikeutta, vaan maakuntien talous perustuisi miltei kokonaan valtion maakunnalle osoittamaan rahoitukseen. Vaaleilla valitut päättäjät tulevat olemaan vahvassa valtion (ministeriöiden) ohjauksessa. Maakunnat tulevat olemaan työvälineitä vahvistettaessa valtion ohjausta. Valtionohjauksen tulisi keskittyä poliittisesti strategisiin kysymyksiin. Palveluita koskevat operatiiviset ammatillista ja alueellista asiantuntemusta edellyttävät asiat tulisi jättää maakuntien päätösvaltaan.

Maakuntakeskuksista etäällä olevat alueet tulevat kokemaan demokratiavajeen. Erityisesti maakunnan palvelulaitoksen demokraattinen ohjaus jää liian ohueksi.

 Kysymykset maakuntalaista. Elinvoiman kehittämisessä kunnilla vastuu.

Kuntien pitää yleisen toimivaltansa perusteella voida määrittää, mistä toiminnoista kunta vastaa, kun kunta kehittää oman alueensa elinvoimaa. Kunnan tehtävät muuttuvat ja painottuvat erityisesti elinvoima-asioihin sekä hyvinvointiin. Kunnan rahoitusasema heikkenee johtuen uudistuksessa tapahtuvista rahoitusmuutoksista.

Maakunnalle siirrettävät tehtävät on rajattava siten, että ne eivät ole päällekkäisiä tai rinnakkaisia kuntien tehtävien kanssa. Yleinen toimivalta on vain kunnilla. Sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvä hyvinvoinnin edistäminen siirtyy maakuntien vastuulle. Kuntien tehtävät ovat tältä osin määrittelemättä.

TE-palveluiden selkeyttäminen ja uudistaminen yritys- ja asiakaslähtöisiksi kasvupalveluiksi on tavoiteltava uudistus. Tehtävät eivät saa kuitenkaan olla päällekkäisiä kuntien tehtävien kanssa. Maakunnilla ja kunnilla tulee toisaalta olla oikeus sopia ELY-keskuksista maakunnille siirtyvien palveluiden hoitamisesta kunta- ja maakuntakohtaisesti. Elinkeinopoliittisiin tavoitteisiin ja tehtäviin liittyy myös nykyisten TE-palveluiden tai tulevien kasvupalveluiden tarjoaminen kunnassa toimiville yrityksille, joten kunnille (yksin tai seutukunnan kuntien kanssa yhdessä) tulee antaa oikeus myös vastata palveluista. Maakunnan tulee myös voida siirtää järjestämisvastuu yhdelle tai useammalle kunnalle/kaupungille, jolla maakunnan arvion mukaan on riittävät taloudelliset ja muut voimavarat näiden tehtävien hoitamiseksi. Nämä valtiolta maakunnalle siirtyvät tehtävät tulee rahoittaa rahoitusperiaatteen mukaisesti kokonaan valtion varoista.

Elinkeinoelämän ja elinkeinojen innovaatioympäristön kehittämistä ei voida etäännyttää kuntien toimista, koska kunnille jää joka tapauksessa vastuu työllisyyden ja elinvoiman kehittämisestä. Maakuntakaavoituksen tulee keskittyä selvemmin ja strategisemmin aluerakenteen kannalta keskeisiin kysymyksiin. Paikallisen maankäytön kehittäminen sekä rakennusvalvonta tulee kuulua elinvoimakunnan tehtäviin. Kun kuntien rooli muuttuu huomattavasti palvelujen tuottajasta paikallisen elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämiseen, niin kunnille pitää antaa myös oikeudet näiden tehtävien hoitamiseen.

Maakunnan alueellisen kehittämistehtävän kannalta on ongelmallista, jos liikennepalveluiden ja henkilöliikenteen kehittämisen ja järjestämisen osalta maakunnassa tulee olemaan kaksi toimivaltaista viranomaista: maakunta ja keskuskaupunki. Tämä johtuu siitä, että esityksen mukaan kaupunkiseuduille jäisi nykyisen joukkoliikennelain (tulevan Liikennekaaren) mukainen toimivalta liikennepalvelujen järjestämisessä omalla alueellaan, kun maakunnan muiden (reuna-alueen) kuntien osalta toimivalta siirtyy ELYn toimintojen myötä maakunnalle. Tämä toimivaltaraja vaikeuttaa toimintojen yhteensovittamista ja mm. sujuvien matkaketjujen muodostamista maakunnan alueella. Joukkoliikennepalvelujen järjestäminen maakunnan alueella tulisi toteuttaa yhden viranomaisen toimesta.

On todennäköistä, että tulevan maakunnan päätösvalta painottuu keskuskaupungin seudulta tuleviin edustajiin. Demokratianäkökulmasta olisi ongelmallista, että maakuntavaltuustossa isojen kaupunkiseutujen edustajat päättävät reuna-alueiden olosuhteisiin ja toimintoihin vaikuttavista asioista ja erikseen kaupunkien omissa päätöksentekoelimissä kaupunkiseudun vastaavista kysymyksistä. Maakunnan sisällä tulee toteutua samanlaiset toimivaltuudet koko alueella. On tärkeää, että sekä valtakunnalliset että alemman asteiset tieyhteydet suunnitellaan, rakennetaan ja kunnossapidetään yhtenäisten periaatteiden mukaan.

Paikallistasolla aikaansaatu sote-integraatio ja palveluiden välinen yhteistyö tulee turvata alueellisen ja valtakunnallisen integraation ohella. Kuntien hyvät käytännöt tulee selvittää ja säilyttää.

Maakuntalaissa mainittu asukkaiden osallistumisoikeus toteutuisi teknisesti, mutta tosiasiallinen osallistuminen jää marginaaliin varsinkin maakunnan reuna-alueilla.

Maakuntalakiluonnoksen 9 luvun säännökset maakunnan palvelulaitoksesta tulee poistaa. Vaaleilla valitulla maakuntavaltuustolla tulee olla suorat vaikutusmahdollisuudet sen vastuulla olevien palveluiden strategisiin linjauksiin ja oman palvelutuotannon kokonaisuuteen.

Maakuntien rahoitusmalli ja maakuntalain mukainen taloudenohjausmekanismi eivät Parkanon näkemyksen mukaan ohjaa taloudenhoitoa tarkoituksenmukaisella tavalla. Mallin ongelma on, että maakuntiin kohdistuva valtion talousohjaus muodostuu käytännössä nyt valitulla rahoitusmallilla ainoaksi todelliseksi ohjausmekanismiksi. Maakuntavaltuustot ja muut maakunnan toimielimet voivat jäädä hyvin pieneen rooliin. Yleiskatteellisuudesta tulee pitää kiinni, eikä mitään osaa maakuntien saamasta rahoituksesta saa korvamerkitä tiettyihin menoihin.

Maakuntien rajaseuduilla kuntien selkeää tahtotilaa suuntautumisesta tiettyyn maakuntaan tulee kunnioittaa.

 Maakuntakeskusten lisäksi seutukaupungit ovat luonteva alusta palvelutuotantorakenteelle. Lähipalvelun sijaan tulisi puhua päivittäispalveluista, joka käsitteenä on neutraalimpi ja kuvaavampi, eikä sisällä palvelun etäisyyttä tarkoittavaa mielikuvaa. Lähipalvelut/päivittäispalvelut tulee tuottaa kunnassa, harvoin tarvittavat erikoispalvelut voidaan keskittää, mutta niiden tulee olla saavutettavissa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain osalta asiakaslähtöinen integraatio ei toteudu lakiesityksessä. Uudistuksen kokonaisuuteen liittyvät valinnanvapaus, monituottajamalli ja yhtiöittämisvelvoite vaarantavat integraation toteutumista ja edellyttävät maakunnalta sellaista järjestämisosaamista, josta ei ole missään aiempaa kokemusta. Erityisen ongelmallista on, että luonnos laista valinnanvapaudeksi ei valmistunut samanaikaisesti järjestämislain kanssa.

Maakuntien palvelujen järjestämiseen kohdistuvan valtion ohjauksen tulisi kohdistua ainoastaan strategisiin tavoitteisiin sekä maakuntien välisen työnjaon näkökulmasta strategisesti merkittäviin kohteisiin. Valtiolla ei tule olla interventio-oikeutta maakuntien operatiiviseen toimintaan. Maakuntien itsehallinnon toteuttaminen edellyttää järjestämislakiluonnoksen 18 ja 19 §:n poistamista kokonaan. Valtion ohjaus tulisi olemaan liian ratkaisevassa roolissa palvelujärjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa, ja maakunnan valta vastaavasti rajautuisi. Kyseenalaista on myös kuntien halu panostaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen, mikäli porkkanat ovat olemattomia.

Toiminnan turvaamiseksi myös kunnilla tulee olla mahdollisuus toimia yhtiömuodossa palvelujen tuottajina, mikäli yhtiöittämisvelvollisuuteen lopulta päädytään.

Voimaanpanolain esitys omaisuusjärjestelyistä jättäisi riskin kunnille. Lisäksi kuntien rahoitusasema vaarantuu.

Lainvalmistelussa tulee varmistaa, ettei kunnille aiheudu omistamiinsa sote-kiinteistöihin liittyviä taloudellisia riskejä ja seuraamuksia. Siirtymäkauden sitovan vuokrajakson tulee olla esitettyä (3 + 1 vuotta) pidempi, vähintään 5 vuotta, jotta kunnat voivat varautua ja valmistautua mahdollisiin palveluverkon muutoksiin. Myös siirtymäkauden jälkeen laadittavat vuokrasopimukset ja muut sopimukset on määriteltävä laadittaviksi siten, että vuokrataso mahdollistaa ennakoivan kiinteistöpidon, investointien riskittömän toteuttamisen sekä omaisuuden arvon säilyttämisen.

Uudistukseen liittyvillä omaisuusjärjestelyillä ei saa vaarantaa kuntien mahdollisuuksia vastata niille jäävien palvelujen järjestämistä. Lainvalmistelun yhteydessä on varmistettava, että siirtymäkauden jälkeen mahdollisesti tyhjilleen tai vajaakäytölle jäävistä kiinteistöistä ei aiheudu kunnille taloudellisia vaikeuksia. Mahdolliset omaisuusjärjestelyjen taloudelliset vaikutukset on korvattava kunnille täysimääräisesti esim. kohdennettujen avustusten muodossa. Kiinteistöistä aiheutuvat taloudelliset riskit tulee hajauttaa kuntien, maakuntien ja valtion vastuulle. Sote-palveluihin tarvittavat kiinteistöt tulisi siirtää kunnilta maakunnille siten, että siirto on kustannusneutraali kunnan kannalta.

Lisäksi valmistelussa pitää tarkastella, mitä sote-palveluiden järjestämisvastuun siirtäminen pois vaikuttaa kuntien rahoitusasemaan. Mihin tasoon esimerkiksi velkaantuneisuutta jatkossa verrataan? Mitä tapahtuu kuntien lainojen koroille jatkossa, ja mitä tämä vaikuttaa esimerkiksi koulujen ylläpitoon ja sisäilmaremontteihin?

Kuntien omistukset palvelutoimintaa toteuttavissa yhtiöissä tulee huomioida ja niitä pitää kohdella samalla tavoin kuin kiinteistöomistuksiakin.

Esitys kunnan tuloveroprosentin rajoittamisesta vuosina 2019–2021 puuttuu merkittävällä tavalla kunnalliseen itsehallintoon ja kuntien taloudenhoitoon. Verotuskatto yhdessä verotuloleikkurin (12,30%) vaikuttaa liikaa kuntien rahoitusasemaan ja muodostaa mekanismin, joka pakottaa kunnat valtion ohjausnuoraan.

Uudistukseen lähdettäessä kuntakohtaiset muutokset on pystytty rajaamaan. Tasausjärjestelmät eivät kuitenkaan ole riittäviä eivätkä perustu todelliseen palvelutarpeeseen, erot kuntien välillä tulevat kasvamaan.

Ehdotettu uusi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen -kriteeri ja sen määräytymisperusteet ovat liian monimutkaiset ottaen huomioon hyte-kriteerien vähäisen merkityksen rahoituksen kokonaismäärään nähden.

Työpaikkaomavaraisuudelle pitäisi antaa myös painoarvoa, koska se on selvä mittari kaupungin toiminnasta ennakoivan paikallisen elinvoiman osalta.

Ehdotuksessa ei ole otettu huomioon, mitä uudistus vaikuttaa kuntien rahoitusasemaan ja mahdollisuuksiin huolehtia elinvoimasta. Kuntien kriisikuntakriteerit pitää tarkastella uudestaan, koska kuntien käytettävissä olevista tuloista katoaa verotulojen leikkurin myötä hyvin merkittävä osa, joten suhteellinen velkaantuneisuus -kriteeri iskee rajusti kuntiin.

Siirtyvän henkilöstön Keva-maksut tulee siirtää liiketoiminnan siirrossa pois kuntien vastuulta.

Uudistuksessa ei ole otettu huomioon koko maakunnan elinvoiman kehittämistä.

Uudistus on arvioitava uudelleen siltä osin, mitkä ovat vaikutukset peruskuntien talouteen. Tätä on esitysehdotuksessa käsitelty niukasti. Yksittäisiä peruskuntia joutuu suurten taloudellisten haasteiden eteen heikentyneen tulorahoituksen, kasvupaineiden ja investointitarpeiden vuoksi. Omavaraisuus heikkenee ja suhteellinen velkaisuus kasvaa, joissakin kunnissa voimakkaastikin.

Kuntien varallisuudesta katoaa merkittävä osuus, mikä vaikuttaa kuntien rahoitusasemaan.  Kuntien kriisikuntakriteerit pitää tarkastella uudestaan, koska kuntien käytettävissä olevista tuloista katoaa verotulojen leikkurin myötä hyvin merkittävä osa, joten suhteellinen velkaantuneisuus -kriteeri iskee rajusti kuntiin. Kiinteistöt ovat kuitenkin jäämässä kuntien kontolle.

Uudistuksessa pitäisi tarkastella kokonaisuutta laajemmin eikä keskittyä vain maakuntien näkökulmaan. Luonnoksesta puuttuu koko maakunnan alueen elinvoimaisuuden edellytysten analysointi. Riittävän vahvat palvelut ja paikallistuntemus tulee turvata myös maakunnan reuna-alueilla. Uudistuksen yhteydessä on tarkasteltava ns. elinvoimakunnan toimintaedellytyksiä siten, että elinvoimaisuuden aktiivinen kehittäminen on vahvaa koko maakunnassa.

Parkano tulee muiden seutukaupunkien tavoin panostamaan jatkossa selkeästi elinkeinojen kehittämiseen, kaupunkisuunnitteluun, yhdyskunnan toimivuuteen, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Seutukaupungeilla on ja pitää jatkossakin olla kyky ja resurssit toimia valituilla kohdealueilla koko maan kehittymisen tasapainottajina. Uudistuksen yhteydessä on tarkasteltava, miten myös suurten keskusten ulkopuolella kunnat ja seutukunnat pystyvät panostamaan jatkossa elinkeinojen kehittämiseen, kaupunkisuunnitteluun, yhdyskuntien toimivuuteen, turvallisuuteen ja viihtyisyyteen. Jatkossa korostuu, miten kunta ja tarvittaessa seudun kunnat yhdessä voivat vastata alueensa elinvoiman kehittämisestä.

Sote-palveluiden järjestämis- ja tuottamisvastuun poistumisen yhteydessä on varmistettava riittävät lähipalvelut sekä mm. sosiaalihuollon paikallistuntemus. On huolehdittava siitä, että yksittäisten ihmisten (perheiden) ja yritysten sijoittumis-, viihtymis- ja turvallisuusasiat eivät heikenny maakunnan reuna-alueilla, jotta mahdollisuus toimia elinvoiman edistämisessä ei vaikeudu.

Myös ns. kasvupalvelujen osalta maakuntien on toimittava samalla tavalla koko maakunnassa. Toisaalta kuntien ja maakunnan yhteyden järjestämiseksi on luotava toimintamalli. Mikä organisaatio jatkossa hoitaa alueen kuntien edunvalvonta- ja tukemistehtäviä maakunnan alueella, kun se ei enää ole maakunnan liitto?