Maaperä on arvokas elinympäristönä, luonnonvarana ja kulttuuriperinnön säilyttäjänä. Sen tärkeänä tehtävänä on tuottaa biomassaa, toimia aineiden kierrossa suodattajana, puskurina ja muuntajana sekä toimia elinympäristönä ja leviämisreittinä eläimille ja kasveille. Maaperä on myös rakennetun ympäristön perusta, jätteiden nielu ja varasto, raaka-aineiden lähde sekä kulttuuriperinnön säilyttäjä.

Maaperänsuojelu on toimintaa, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä maaperän vaurioita ja kunnostaa jo vaurioituneita alueita sekä ylläpitää maaperän arvoa tärkeänä osana monipuolista luontoa. Maaperän omaa arvoa ja vaurioiden peruuttamattomuutta ei usein tunnisteta ja siksi maaperänsuojelu on ollut riittämätöntä. Suomessa maaperän tila on pysynyt vielä suhteellisen hyvänä, mutta tiedon puutteiden vuoksi kaikkia ihmisen toiminnan vaikutuksia maaperään ei pystytä vielä täysin arvioimaan.

Suomessa merkittävimmiksi maaperän vaurioitumisen muodoiksi on arvioitu happamoituminen, muutokset maan vesisuhteissa ja kasvupaikkaoloissa, maisemamuutokset, viljelysmaan eroosio ja tiivistyminen, pilaantuminen haitallisilla yhdisteillä sekä maaperän biologisen monimuotoisuuden menetys.