Parkanossa opinnot suoritetaan pitkälle työpaikoilla

Parkanossa annettavaan kone- ja tuotantotekniikan koulutukseen sekä lähihoitajaopintoihin voi vielä hakea. Saskyn järjestämiin koulutuksiin haetaan nyt syksyllä ottamalla yhteyttä suoraan oppilaitoksiin. Opiskelemaan voivat hakea sekä nuoret että aikuiset.

Metallissa on töitä

– Parkanon ja Kihniön metalliyrityksistä tulee nyt viestiä, että koneistajille, levyseppähitsaajille ja monipuolisille metallialan osaajille on töitä. Metallialan koulutukseen kannattaa siis lähteä, toteaa opinto-ohjaaja Tarja Perolainen Ammatti-instituutti Iisakista.  

Hän kertoo Parkanon olevan edelläkävijä siinä, kuinka tiiviissä yhteistyössä koulutus toteutetaan yritysten kanssa. Tällä hetkellä työpaikoilla suoritetaan noin puolet opinnoista, tulevaisuudessa vielä isompi osa.

– Tämä lisää selvästi opiskelijoiden työllistymistä. He kiinnittyvät työssäoppimispaikkoihinsa ja pystyvät näyttämään siellä osaamisensa. Työnantajille hyöty on se, että he pystyvät kouluttamaan työssäoppijasta osaajan juuri omiin tarpeisiinsa.

Myös laatu- ja tuotantopäällikkö Miiro Kuusikko FennoSteel Oy:stä vakuuttaa, että tarpeita osaajille on koko ajan. Erityisesti pulaa on tekijöistä, joiden osaaminen on ajan tasalla. Siksi opiskelijoita otetaan mielellään työssäoppimaan.

– Meillä esimerkiksi robotit lisääntyvät koko ajan, joten arvostamme niiden käytön osaamista. Suunnittelemmekin ammattikoulun kanssa parhaillaan yhteistyökuviota, jossa meillä jo oleva robotti saataisiin opiskelijoiden käyttöön. Myös ammattikorkeakoulujen kanssa käydään keskusteluja, jotta koko ajan automatisoituvaan tuotantoon saataisiin hyviä yhteistyöhankkeita.

FennoSteel on mukana myös muutamien muiden metallialan yritysten kanssa lupaamassa metallin opiskelijoille kesäksi töitä. Lisäksi yritykset lahjoittavat yhdessä kannettavat tietokoneet kaikille alan opintonsa Parkanon Iisakissa aloittaville.

Lähihoitajat tiiviisti työelämässä

– Tuskin mistään löytyy myöskään lähihoitajakoulutusta, jossa yhteistyö työpaikkojen kanssa olisi näin tiivistä. Lähihoitajakoulutuksen opiskelutilat ovat terveyskeskuksen neljännessä kerroksessa, ja opinnot toteutetaan yhteistyössä Kolmostien Terveyden, Parkanon kaupungin sekä muiden lähialueen hoitopalvelutoimijoiden kanssa, miettii Tarja Perolainen.

Sekin on harvinaista, että lähihoitajaopiskelijat menevät jo ensimmäisen vuoden marras-joulukuulla työssäoppimaan ja suorittavat puolet opinnoistaan työpaikoilla. Tämä näkyi viime kesänä siinä, että kaikki halukkaat pääsivät kesätöihin.

Parkanossa alkoi tänä syksynä uutena linjana logistiikkakoulutus, joka toteutetaan  Sataedun ja Saskyn yhteistyönä Myös tähän koulutukseen mahtuu vielä mukaan.

Aikuisille hakijoille kaikki ammatilliset koulutukset räätälöidään yksilöllisesti ottaen huomioon aiemmat koulutukset ja työkokemus.

 

Lisätietoja: 

Opinto-ohjaaja Tarja Perolainen

puh. 050 338 3314  

tarja.perolainen(at)sasky.fi